Valmentaja, sparraaja, mentori, life coach, business coach, personal
trainer, ohjaaja, x-paatti, terapisti. Tarjolla on monenlaista apua
monenlaisiin tarpesiin töissä ja vapaa-ajalla.
Ovatko tarpeet todellisia vai kuviteltuja ja kenen ehdoilla tässä
mennään? Sosiaalinen paine synnyttää uusia tarpeita, jolloin niistä tulee
todellisia. Ystävällä on personal trainer, kyllä minullakin on oltava.
Lääketieteen puolella puhutaan medikalisaatiosta. Kaikenlaiset poikkeamat
keskiarvoista halutaan tulkita sairauksiksi, joita hoidetaan lääkkeillä. Yhdysvalloissa
kuulemani mukaan tällaisia ”sairauksia” ovat levottomien jalkojen syndrooma ja
persoonan sisäänpäin suuntautuneisuus.
Osin samasta asiasta on kyse myös henkilökohtaisen elämän erilaisten
coachien osalla.
Onko meistä tullut reppania, jotka turvautuvat ammattilasen apuun joka
asiassa. Eivätkö kaverit ja sukulaiset ole sitä varten, että voidaan
keskustellä ja välillä neuvoakin kysyä.
Tuetaan toisiamme oman elämämme aktiivisina toimijoina. Tehdään itse
asioita. Välillä erehtyen ja välillä onnistuen. Silloin opimme ja saamme
samalla itseluottamusta. Alituinen asiantuntijalta kysyminen tekee meistä
epävarmoja ja passiivisia. Annamme sosiaalisen paineen vaikuttaa
liiaksi itseemme.
Kuinka monta coachia oikeasti tarvitset? Jos tunnet niitä tarvitsevasi
eri elämänalueilla, mieti mistä on kyse. Seuraatko muita? Mikä on se vaiva tai
puute, johon coachia tarvitset? Onko se todellinen? Mitä voit asialla tehdä
omin voimin? Käytkö elämässäsi ylikierroksilla, jolloin oikea ratkaisu on
hidastaa. Osaatko hidastaa, vai tarvitsetko siihenkin coachia? Mistä
elementeistä hyvä elämä koostuu?
Tee niitä asioita.
Tietoinen läsnäolo (Mindfulness = ZEN-filosofian perusajatukset) on hieno
elämänasenne. Sitä voi harjoittaa aivan itse ja se auttaa jaksamaan. Huomasin jutun
alan ihmisestä, joka paljastui coachien suurkäyttäjäksi. Mistä mahtaa olla
kyse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti