Kiireaddiktio

Addiktio tarkoittaa riippuvuutta, pakonomaista tarvetta harjoittaa jotain toimintoa tai tuntea tietynlaisia tunteita. Riippuvuus voi olla hyvästä tai pahasta, mutta liika on aina liikaa. Addiktion lähteitä voivat olla monet asiat kuten alkoholi, huumeet, seksi, syöminen, pelaaminen ja netti. Riippuvuus liittyy usein mielihyvähakuisuuteen.

Entä kiire? Ainakin se tuntuu olevan erittäin monien vakituinen seuralainen.

Ulkoa aiheutettu kiire tuskin on addiktoivaa. Päin vastoin. Pysyvä kiire aiheuttaa stressiä ja pitkään jatkuessaan ihminen uupuu. Asioille voi tehdä jotain, paljonkin. Mutta ne jutut eivät ole tämän kirjoituksen aihe.

Kiire voi olla itse aiheutettua. Syynä ehkä kokemattomuus. Ei osata sanoa ei. Luvataan liikaa.

Joukostamme löytyy niitä, jotka aiheuttavat kiireensä itse ja jäävät siihen koukkuun.

Hupaisia tai oikastaan traagisia tarinoita kuulee ihmisistä, tyypillisesti korkeassa tehtävissä toimivista, jotka ovat aktiivisia 24/7. Toimitusjohtaja X kuulemma vastasi viestiin kuin viestiin aina 8 minuutin kuluessa.

Ylikierroksilla käyminen saattaa aiheuttaa hyvän olon tunnetta. Tuntee elävänsä. Kiire saattaa olla myös pakoa jostain, jota ei haluta kohdata. Kun työt vievät kaiken ajan voi välttää yksityiselämänsä vaikeita paikkoja. Kiireellä saattaa yrittää osoittaa omaa tärkeyttään ja korvaamattomuuttaan. Joihinkin tämä voi tehdä jopa vaikutuksen.

Itse olen kyllä oppinut katselemaan kiireellään kehuvaa hieman kieroon tai ainakin pilke silmäkulmassa. Kiireinen voi tuottaa myös tahatonta huumoria tyyliin ”nyt on niin kiire, että ei ehdi tehdä mitään”.

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa toisensa kohdanneet ihmiset ovat kehuskelleet omilla kiireisillä tekemisillään? Sillä ei kannata kehuskella, kun se ei ole kehumisen arvoista.

Todelliset ammattilaiset käyttävät aikansa tärkeisiin asioihin ilman kiirettä tai kiireen tuntua. Työ on aikaansaavaa, oleelliseen keskittyvää. Kun ei tarvitse sählätä, välittyy työstä kiireettömyyden tuntu.

Jos aikasi ei riitä mihinkään ja kalenterisi on viikkoja täynnä etukäteen, tunnistatko itsessäsi kiireaddiktioon viittaavia piirteitä?

Kiireetöntä joulun odotusta

Uudelleenperehdytys

Kuvitellaan työyhteisö,  jossa kaikki työntekijät hallitsevat omat tehtävänsä ja nauttivat työstään. Useissa tapauksissa ollaan tästä valovuoden päässä.

Omien työtehtävien hallinnalla tarkoitan tässä niitä työhön ja työyhteisöön liittyviä asioita, jotka kelvollinen perehdytysprosessi opettaa uusille työntekijöille.  Uusien työelämätaitojen sekä ammattiosaamisen oppiminen on vielä sitten asia erikseen.

Asiat ovat todennäköisesti muuttuneet siitä, kun vanhat työntekijät ovat perehdytyksensä saaneet. Mikäli se on jäänyt tekemättä tai vajaaksi, ei onneksi ole koskaan liian myöhäistä asiaa korjata.

Henkilötasolla tilanne on vaihtelevasti yksilöllinen. Sosiaalisesti taitavat, avoimet ja motivoituneet työntekijät pitävät itsekin huolta työarjen osaamisestaan. Entä sitten ne, jotka eivät kehtaa paljastaa osaamattomuuttaan? Eivät kysy vaikka pitäisi eikä kukaan tule neuvomaan.

Perinteisen määritelmän mukaan perehdytys tarkoittaa työnantajan työsuhteen alussa järjestämää

koulutuskokonaisuutta, jossa tutustutaan työtehtäviin ja yritykseen. Tuoreemman määritelmän mukaan perehdytys on pitkäkestoinen ja vuorovaikutteinen prosessi, jossa luodaan edellytykset ja halu menestykselliseen työskentelyyn yrityksessä (Lähde: Lauri Luoto, blogikirjoitus, Psycon).

Työntekijöiden riittävä osaaminen kannattaa selvittää eikä elää luulojen varassa. Jatkotoimet  päätetään, kun faktat ovat pöydällä.

Työyhteisön tuloksellisuus edellyttää ainakin sitä, että kaikki tuntevat sen perustehtävät ja ovat niihin sitoutuneita. Keskeiset työmenetelmät ja apuvälineet tulee hallita. Ajanhallinnan ja töiden priorisoinnin perusteet niin ikään. Sitoutumista edesauttaa, kun ymmärtää oman työnsä liittymisen laajempaan kokonaisuuteen. Myös työyhteisön yhteisten pelisääntöjen tuntemus auttaa, mikäli ne on määritelty.

Asiasta lähiaikoina lisää Ajantiedon uudessa koulutuksessa.

 

Höpöttävät kollegat

Blogissa syyskuun 16. päivä kirjoitin höpöttävästä, mutta muuten mukavasta kollegasta. Hänellä oli tapana tulla tarinaa kertoneen työpisteeseen aamukahdeksalta ja viipyä siinä jopa usean tunnin ajan. Kertoja ei kehdannut asiasta höpöttäjälle sanoa, vaan rupesi tulemaan töihin jo kuuden jälkeen, että edes silloin sai rauhassa tehdä töitä. Selvästi huono päätös.

Viime koulutuksessa kuulin vielä hassumman jutun. Nyt kertomuksen henkilö oli tavannut käyttää päivän ensi tunnit sen raportointiin, mitä edellisen työpäivän jälkeen oli kotona lasten, harrastusten jne. parissa tapahtunut. Kun tarina oli kerrottu, hän jatkoi samaa asiaa soittamalla äidilleen. Ja sitten vielä kaverilleen. Siinä se työpäivä sitten meni.

Useiden kuljetusyrittäjien yhteenliittymää ohjannut henkilö kertoi kokemuksiaan. Nyt ongelmana olivat kymmenet kuskit, jotka tulivat jutustelemaan ja kahvittelemaan ymmärtämättä, että näin veivät merkittävän osan kertojan työajasta.

Joillekin tuntuu olevan tosi haastavaa oivaltaa, miksi töissä käydään. Tai sitten oivalletaan, mutta ei välitetä. Ajatellaan palkan olevan subjektiivinen oikeus, joka ei liity työn tekemiseen.

Jälkimmäisessä esimerkissä kyse oli enemmänkin huomaavaisuuden ja hyvän käytöksen puutteesta.

Meidän on kyettävä ymmärtämään oman käyttäytymisemme vaikutukset toisiin ihmisiin. Oma aikamme on tärkeintä, ainoa asia, mitä meillä on. Siitä on pidettävä kiinni ja toistenkin on sitä kunnioitettava.

Muutos on helpointa aloittaa itsestä. Kannattaa hetkeksi pysähtyä pohtimaan, ettei itse satu olemaan se höpöttäjä.

Olitpa kolega, esimies tai alainen on opeteltava sanomaan ystävällisesti, päättäväisesti ja toista loukkaamatta: ”Nyt en millään ehdi keskustella kanssasi, koska tekemättömät työt painavat päälle ja haluan saada ne tehtyä”.

Enhän vain itse ole paidan henkilö.