tiistai 28. heinäkuuta 2015

Innostusta ja kauhistusta töiden jälleen alkaessa


Itselläni on juuri kahden viikon lomajakso takana. Seuraavat pari viikkoa tehdään töitä loma-asenteella, kunnes Ajantiedon koulutukset jälleen alkavat. Elokuun ja lokakuun loppupuolella on tarkoitus vielä pitää viikot vapaata kalastuksen, retkeilyn ja metsästyksen parissa pohjoisessa.

Kahden viikon ydinlomajakso on lyhyt, mutta yritän tulla sillä toimeen. 

Pitkään uskoin siihen totuuteen, että lomaa tarvitaan vähintään kolme viikkoa putkeen päästäkseen työasioista kunnolla irti. Ajatus oli, että ensimmäinen viikko menee totutteluun ja viimeisellä viikolla rupeavat jälleen työasiat pyörimään mielessä. Nykyään uskon siihen, että tietoisen ajattelun ja hetkeen keskittyvän asenteen avulla erillisiä aloitus-ja lopetusviikkoja ei tarvita.

Hesarin haastattelussa 17.6 käytiin läpi joitain lomanaloitusvinkkejä otsikolla ”Ole armelias itsellesi ennen lomaa – tee lista ja lopeta murehtiminen”. 

Itselle tulee olla armelias myös töiden jälleen alkaessa. Työkavereiden kanssa kannattaa vaihtaa kuulumiset kaikessa rauhassa. Sitten voi ruveta purkamaan sähköposteja ja muita viestejä. Ensimmäiset päivät kannattaa käyttää kesän aikana kertyneiden asioiden hoitamiseen. Toivottavasti olet kaukoviisaasti pystynyt pitämään kalenterisi riittävän tyhjänä tälle ajalle. Jos hoksasit ennen lomia tehdä itsellesi loman jälkeisten töiden listan, on tilanne nyt hieman helpompi. Jos listaa ei ole, rupea koostamaan sitä ensimmäisten työpäivien aikana.

Jos töiden aloittaminen tuntuu innostavalta, voit onnitella itseäsi. Normitilanne on sekin, että ei tunnu oikein miltään tai lievästi ottaa pannuun. Alkukankeus loman jälkeen on normaalia ensimmäiset viikon ehkä pari.

Jos töiden aloitus tuottaa kauhistuksen tunteita, kannattaa pysähtyä pohtimaan tilannetta. Onko kyse pieleen menneestä vai aivan ihanasta lomasta, omaan työhön liittyvästä ahdistuksesta, liiallisesta työmäärästä, työyhteisöstä, johtamisesta, omasta elämäntilanteesta.

Jos kauhistus jää päälle, kannattaa tehdä tarvittavat muutokset elämäänsä ja hakea mahdollisesti apua myös asiantuntijoilta. Toivottavasti olet pystynyt pitämään loman aikana työpuhelimesi kiinni. Loman yksi tehtävä on nimittäin antaa etäisyyttä työasioihin. Kauempaa pystyy asioita näkemään laajemmin, uusista näkökulmista ja likikatsetta luotettavammin.  

Lomalta paluun teemoja pohdin myös viime vuonna blogissani Elokuun Viisas Ajanhallinta.

Åressa ajatuksilla oli tilaa