maanantai 19. joulukuuta 2016

Tietotyöläisen roskaruokaa

Lainataan tällä kertaa toisen Juhan ajatuksia:

Juha Äkräksen ajatuksia

"Älypuhelimen jatkuva vilkuilu on tietotyöläisen roskaruokaa"

1800-luvun savutuvan eläjiä eivät älypuhelimet kiusanneet

maanantai 21. marraskuuta 2016

Oletko Zen- vai Ken-tyyppiä?

                                                           
Yksi Ajantiedon ensi vuoden uutuuksista on Zen asenne työssä avoimena iltakouluna. Kahden tunnin virkistävä tapahtuma alkaa 16.30.

Zen perusperiaatteet voi kiteyttää kolmeen. Ne ovat läsnäolo, myötätunto ja levollisuus. Jos haluaa elämänsä rakentaa yksin niiden varaan, kannattaa mennä Zen-luostariin loppuelämäksi. Helpotusta ähkyiseen elämäänsä saa ymmärtämällä mitä periaatteilla tarkoitetaan ja sisällyttämälle ne osaksi elämäänsä.

Ken on Barbin poikakaveri. Valitsin hänet tähän – oikealle Kenille ehkä epäoikeutetusti – edustamaan pinnallisuutta, elämän suorittamista, itsekkyyttä, kiirettä ja ulkoisen motivaation tekijöiden ohjaamaa elämää.

Tyyppinä olet todennäköisesti jotain Zenin ja Kenin väliltä. Vastaamalla seuraaviin kysymyksiin tiedät mihin painotut. Kuhunkin kysymykseen annetaan vastaukseksi 1 (=kyllä) tai 0 (=ei).
  1. Useat ihmiset ärsyttävät minua
  2. Minulla on monia asioita meneillään 
  3.  Nautin olostani saunan jälkeen kuistilla 
  4. Koen oloni levolliseksi
  5. Keskityn keskustelukumppaniini
  6. Teen yhden asian kerrallaan
  7. Nautin myös yksinkertaisesta työstä
  8. Haluan synnyttää hyvää ympärilleni 
  9.  Minulla on usein kiire
  10. Koen itseni aikaansaavaksi
  11. Elämässäni on tasapaino eri asioiden välillä
  12. Pidän taukoja työpäivän aikana ja nautin niistä
  13. Olen aika supertyyppi
  14. Koen myötätuntoa kanssaihmisiäni kohtaan

Nyt voit laskea pisteet yhteen.

Saat yhden pisteen vastattuasi seuraaviin kysymyksiin kyllä: 3, 4, 5, 6, 7, 8, 10, 11, 12 ja 14
Yksi piste vähennetään vastattuasi seuraavin kysymyksiin kyllä: 1, 2, 9 ja 13.

Jos pisteesi ovat alle 3, olet aikamoinen Ken. Keskitien kulkijana olet välillä 4 – 8. Zen-tyypin pisteet
ovat 8 – 10.

Zen-asenne työssä iltakouluissa (ensimmäinen 19.1.2017) pohditaan mitä tämä tarkoittaa.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Kaikkein tärkeintä ajanhallinnassa



Tässä taannoin kurssipäivän aamiaisella keskusteltiin ajanhallinasta. Englannin kielen kouluttajamme Sanna yllätti minut kysymällä, mikä siinä on kaikkein tärkeintä. Jostain alitajunnan puolelta vastaus kuitenkin tuli nopeasti.

Kaikkein tärkeintä on luopua turhista asioista. 

Turhuus riippuu tilanteesta.Yksi tapa pohtia asiaa on palauttaa mieliin Maslovin tarvehierarkian tasot. Ensimmäisen tulevat fysiologiset tarpeet, hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma. Toisen tason muodostavat turvallisuuden tarpeet. Kolmantena ovat yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Huippua lähestyttäessä tulevat vastaan arvonannon tarpeet ja ylimpänä itsensä toteuttamisen tarpeet.  

Turhuutta voi lähestyä myös motivaation näkökulmasta. Sisäisen motivaation kolme tekijää autonomia, osaamisen hyödyntäminen ja yhteisöllisyys tuottavat pysyvämpää hyvinvointia ja ovat tärkeämpiä kuin ulkoisen motivaation raha, maine, kunnia jne.

Kolmas tapa pohtia turhuutta ovat omat arvot. Ne kannattaa tehdä itselleen selviksi ja suunnata tekeminen arvojen suuntaiseksi.

Turhaa on se, mitä on liikaa – vaikka kyse olisi mukavista asioista – tai se mikä tuottaa aiheetonta stressiä tai kärsimystä. 

Nyt voit laatia oman turhien asioiden listan. Se kannattaa vielä priorisoida asian merkittävyyden (paljonko kuluttaa aikaa) ja luopumisen helppouden näkökulmista.
Luopuminen tarkoittaa päätöksen tekoa.

Jos päätät lopettaa jonkun mielihyvää tuottaneen asian, saat todennäköisesti vierotusoireita. Nyt en tarkoita pelkästään tupakkaa tai päihteitä. Vierotusoireet kannattaa pyrkiä tunnistamaan jo ennakolta.
Ne ovat pahimmillaan pian luopumisen jälkeen ja helpottavat ennen pitkää. 

Luopumisen mukanaan tuovan ajan voit nyt käyttää ihan vaan joutenoloon tai johonkin entistä merkityksellisempään asiaan. Päätös on itselläsi.

Yhdestä en luovu: Lapin selkosille pitää aina välillä päästä

maanantai 15. elokuuta 2016

Voimaa syksyyn



Lomaltapaluun teemoja olen pohtinut tässä blogissani jo pari kertaa 2014 ja 2015
Samat asiat pätevät edelleen.

Lapsuuteni monet kauniit muistot liittyvät syksyyn: värikkäät vaahteranlehtikasat, punaiset pihlajanmarjat, syksyn taivaan sininen kuulaus, puolukanpoimintaretket ja eväiden syönti nuotiolla raikkaassa syysmetsässä. Syksy on energiasoivaa aikaa. Itseni lisäksi tunnen monia ihmisiä, jotka ovat virkeimmillään juuri syksyllä. Työ maistuu, uudet haasteet kiinnostavat ja haluaa oppia uutta.

Mitä tehdä, jos voimat ovat kuitenkin kadoksissa?

Yksi tapa ruveta ratkomaan asiaa on tiedostaa sisäisen motivaation kolme tekijää ja pohtia, kuinka hyvin niitä pystyy elämässään juuri nyt toteuttamaan. Sisäinen motivaatio on luonteeltaan kestävää ja tuottaa iloa ja energiaa omaan elämään.

Koska tekijöitä on vain kolme, pystyy ne pitämään helposti mielessä vaikka kirjainyhdistelmän A Oy avulla.

A tarkoittaa oman elämän autonomiaa. Riittävää tunnetta vapaudesta eli siitä, että voi käyttää kohtuullisen osan ajastaan juuri siihen mitä haluaa.

O tarkoittaa omaa osaamista. Jokiselle meistä on ominaisia vahvuusalueitamme. Viihdymme tehtävissä, joissa voimme vahvuuksiamme hyödyntää. Oletko tiedostanut asiat, joissa olet hyvä? Kykenetkö elämässäsi tekemään näitä asioita riittävästi?

Y tarkoittaa yhteisöä, perhettä, ystäviä, tuttuja, kaikkia, joiden kanssa olet tekemisissä. Me ihmiset olemme yltiösosiaalisia olentoja ja tarvitsemme toisiamme. Toivottavasti omat ihmissuhteesi tuottavat enemmän iloa ja energiaa kuin sitä kuluttavat.

Voimme omilla päätöksillämme vaikuttaa siihen, mitä elämässämme teemme tai emme tee. Kannattaa tietoisesti tehdä päätöksiä uusien asioiden ottamisesta osaksi omaa elämää. Vähintään yhtä tärkeää on päättää myös niistä asioista, jotka haluaa saada pois elämästään. Ja sitten vain toimeksi!