maanantai 27. lokakuuta 2014

Mindfulness ja suomalainen luonto - opitaan pysähtymään


Tässä yhtenä aamuna Jaanan kanssa herätessämme rupesimme pohtimaan asioita, joita luonto meille opettaa. Kynä ja paperia käteen. Muistiin kirjasimme kuutisenkymmentä asiaa pikavauhtia. Oikeastaan rupesi jo miettimään, mitä luonto meille ei opeta.

Oman elämän luontokokemuksia muistan koko siltä ajalta kun ylipäätään mitään mieleen on jäänyt. Kiitos vanhemmilleni, jotka aikanaan jo pikku taaperon retkille veivät. Luontosuhteeni on monipuolinen ja mutkaton. En ole koskaan sieltä hakenut itsetarkoituksellisesti mitään huippukokemuksia. Niitä on saanut hakemattakin. Mount  Everestin kiipeilijät ja Etelämäantereen seikkailijat ovat aivan oma joukkonsa. Huippusuoritusten ja omien rajojen hakeminen ääriolosuhteissa on eri asia kuin luonnosta nauttiminen ja siitä oppiminen.

Luontosuhteeni sisältää lähiluonnon seurantaa. Pieniä ja hieman suurempia retkiä. Marjastusta, sienestystä, kalastusta ja pienriistan metsästystä. Hiihtämistä ja vaeltamista. Ruuan valmistusta luonnon villeistä raaka-aineista. Ötököiden seurantaa mättäällä. Lintujen ja metsän eläinten bongausta. Kasvien tutkailua ja kukkien ihastelua. Tähtitaivaan ihmettelyä. Myrskytuulen kohinaa metsän puissa, kesäisiä kumpupilviä ja syksyn tihkuttavaa harmautta. Kirpeää pakkasta poskipäissä. Rauhoittumista ja pysähtymistä. Seikkailua. Yhdessä tekemistä. Luonto tarjoaa aina jotain yllättävää ja opettavaa, kun pitää aistinsa ja mielensä valppaina. Kaikki vuodenajat ja jokainen sää ovat luonnosta nauttivalle oikeita.

Digitaalisista kuvakansioista löytyy muistoja tuhansien kuvien verran vuodesta 2003 alkaen. Selailin niitä ja keräsin kokoelman mitä luonto opettaa –hengessä.

Ne kertovat tarinoita hienoista retkistä, pysähtymisestä, pienistä asioista, villin ruuan hankinnasta, vuodenajoista, säästä ja luonnon kauneudesta. Kokemusten kautta on ainakin jotain oppinut: selviytymistaitoja,  kärsivällisyyttä, elämän kierron ymmärrystä ja kunnioitusta.

.....................

Mindfulness ja suomalainen luonto – opitaan pysähtymään
  • tiistaina 13. tammikuuta 2015, klo 16.30 - 18.00, Ajantiedolla
Luonto parantaa ja voimistaa. Sieltä saat energiaa, virkeyttä ja mielenrauhaa
Tule kuulemaan tarinoita, keskustelemaan ja saamaan käyttökelpoisia vinkkejä.
Ilmoittautumiset Ajantiedon kotisivujen kautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti