torstai 23. lokakuuta 2014

Ajanlisääjät - viisi nopeaa



Elämäsi kulkee parempaan suuntaan, kun saat enemmän aikaa tärkeään. Samalla on kuitenkin pystyttävä luopumaan jostain. Lisää aikaa ei vuorokauteen tai vuoteenkaan ole tarjolla.

Jos kalanterisi on täysi, aloitetaan siitä. Kaikki jo varatut tapaamiset eivät ole yhtä tärkeitä. Et ole korvaamaton. Listaa siis kaikki tulevat kalenterimerkintäsi vaikka Excel-taulukkoon aikajärjestyksessä. Pohdi nyt jokaista kahdesta näkökulmasta: Kuinka tärkeästä asiasta on kyse? Oletko juuri sinä se ainoa, joka voi asian hoitaa? Jos asia ei ole oikeasti aivan välttämätön, poista se kalenteristasi. Jos se on tärkeä, mieti mahdollisuuttasi delegoida se. Voit pisteyttää asiat nollasta kymmeneen. Tee itse vain ne jotka saavat yli 80 pistettä. Asian voi tehdä myös vielä yksinkertaisemmin käyttämällä kriittistä harkintaa, delete-näppäintä, kumia tai kynää.

Höpöttävät kollegat ovat varsinainen maanvaiva. Koulutuksissani kuullut tarinat ovat välillä karmeita. Joillain tuntuu olevan työssä käymisen syy täysin hukassa. Töissä ei siis käydä ensisijaisesti kertomassa työkaverille, mitä kaikkea tuli eilen lasten, kavereiden tai harrastusten
parissa tehtyä. Jos tunnistat itsessäsi höpöttäjän, lopeta välittömästi. Töihin tullaan tekemään asioita, jotka oikeuttavat sinut saamaan palkkaa. Niitä kutsutaan ydintehtäviksi. Höpöttäjätyökaverille kerrot seuraavalla kerralla, että ahdistut tilanteesta omien töidesi jäädessä tekemättä. Sano asiasta, sano selkeästi, älä mene henkilökohtaisuuksiin, käytä minä-puhetta. Jos henkilö kuitenkin loukkaantuu, voit olla hyvillä mielin. Olet tehnyt parhaasi ja saanut itsellesi jälleen lisää aikaa.

Sulje puhelimesi ja sähköpostisi – ainakin välillä. Eri tehtävissä pitää olla eri tavoin saavutettavissa, mutta kenenkään ei arvitse olla aina ja koko aikaa tavoitettavissa. Monissa tehtävissä riittää, kun sähköpostit käy päivittäin läpi.

Lopeta median seuraaminen. Jätä lehdet kokonaan lukematta tai selaa ne läpi kahden viikon välein. Silloinkin löydät oleellisimmat asiat. Lopeta TV-sarjojen katsominen, jollet saa niistä jotain arvokasta terapeuttista hyötyä. Monet sarjat ovat koukuttavia. Katkaise siis riippuvuutesi niihin.

Rupea tekemään asiat kerralla valmiiksi. Tunnista tekemättämät rästityöt ja varaa niiden suorittamiselle riittävät ajat kalenteristasi. Pidä kiinni suunnitelmastasi ja tee ne pois mieltäsi painamasta. Kykymme asioiden moniprosessointiin on rajallinen ja joka tapauksessa työmme aikaansaavuutta alentava. Pahimmillaan räävimme asioita saamatta mitään tehdyksi loppuun.

Kaikki edellä luetellut ajanlisääjät ovat omissa käsissäsi. Rupea siis toimeen nyt. 

Kuukkeli on sympaattinen lintu - toimistokuukkeli on rasittava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti