Juha
Wiskari on kirjoittanut kirjan nimeltään Kiireentappoase. En ole sitä lukenut,
vaikka kädessäni kylläkin pitänyt ja selaillut. Kirjan ajatukset vaikuttavat
hyvin järkeviltä. Olisiko niin, että paljolti samoihin lopputulemiin päätyy,
kun työtä ja elämää on tarpeeksi nähnyt.
Kiireeseen
saattaa jäädä koukkuun eli addiktoitua. Kannattaa siis pysähtyä, pyysäähtyä, ja
arvioida omaa tilannetta. Elämän ja
tekemisten puntarointiin tulee varata riittävästi aikaa. Pohdi siis nykyisen
elämäsi mielekkyyttä ja pohjan pitävyyttä.
Hyödynnä
tietoisen ajattelun lisäksi myös tiedostamatonta. Nosta asioita mieleen, pohdi
niitä ja anna painua takaisin tiedostamattomalle puolelle. Kirjaa asioita
paperille. Nuku yön yli tai palaa asiaan seuraavalla viikolla.
Kiire ei
ole puolustus. Oikeastaan se paljastaa, että asiat eivät ole omassa
hallinnassa.
Vanha
sanonta kuuluu: muuta asioita, jos siltä tuntuu. Jos et muuta, älä myöskään
valita.
Kiireestä
kyllä pääsee eroon monella tapaa. Sen voi ainakin tappaa, taltuttaa, kesyttää
tai päästää ohi.
Ajattele,
että elämäsi on tilkkutäkki, jota kannat mukanasi. Täkki on jo vanha, täynnä
tilkkuja ja painaa hirveästi. Ennen kuin lisää uusia tilkkuja, on tärkeää
poistaa vanhoja rankalla kädellä.
Kiireen
tappaminen mahdollistaa järkityön eli oikeiden asioiden tekemisen järkevästi.
Oikeat asiat liittyvät työyhteisön perustehtävän toteuttamiseen. Ydintehtäviksi
niitä myös kutsutaan. Järkevä tekeminen tarkoittaa, että asioille varataan
riittävästi aikaa, käytetään sopivia työtapoja ja tehdään mielellään yksi kerrallaan
valmiiksi. Se on tutkitusti tuottavin tapa tehdä töitä.
Tuottavuuden
nollaa väärien asioiden tekeminen ja oikeidenkin asioiden tekeminen väärin.
Kumpi tahansa. Silloin ei oikeasti palkkaansa ansaitse.
Tässä vielä
kiireen tappamisen vinkkilista:
• Pysähdy, rauhoitu, mieti ja
tiedosta missä mennään.
• Jos asiat ovat hyvin, jatka
entisellään.
• Jos päätät muuttaa
elämääsi, rupea raivaamaan tilaa tärkeille asioille.
• Vain itse pystyt
päättämään, mikä on tärkeää.
• Päätä, mitä jätät jatkossa
tekemättä ja mitä teet nykyistä enemmän.
• Elämä on myös jatkuvaa
luopumista – alusta loppuun saakka.
• Tule Viisas ajanhallinta
–koulukseen tai hanki sellainen tiimillesi.
Kiireen tappaja työssään |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti