Höpöttävät kollegat

Blogissa syyskuun 16. päivä kirjoitin höpöttävästä, mutta muuten mukavasta kollegasta. Hänellä oli tapana tulla tarinaa kertoneen työpisteeseen aamukahdeksalta ja viipyä siinä jopa usean tunnin ajan. Kertoja ei kehdannut asiasta höpöttäjälle sanoa, vaan rupesi tulemaan töihin jo kuuden jälkeen, että edes silloin sai rauhassa tehdä töitä. Selvästi huono päätös.

Viime koulutuksessa kuulin vielä hassumman jutun. Nyt kertomuksen henkilö oli tavannut käyttää päivän ensi tunnit sen raportointiin, mitä edellisen työpäivän jälkeen oli kotona lasten, harrastusten jne. parissa tapahtunut. Kun tarina oli kerrottu, hän jatkoi samaa asiaa soittamalla äidilleen. Ja sitten vielä kaverilleen. Siinä se työpäivä sitten meni.

Useiden kuljetusyrittäjien yhteenliittymää ohjannut henkilö kertoi kokemuksiaan. Nyt ongelmana olivat kymmenet kuskit, jotka tulivat jutustelemaan ja kahvittelemaan ymmärtämättä, että näin veivät merkittävän osan kertojan työajasta.

Joillekin tuntuu olevan tosi haastavaa oivaltaa, miksi töissä käydään. Tai sitten oivalletaan, mutta ei välitetä. Ajatellaan palkan olevan subjektiivinen oikeus, joka ei liity työn tekemiseen.

Jälkimmäisessä esimerkissä kyse oli enemmänkin huomaavaisuuden ja hyvän käytöksen puutteesta.

Meidän on kyettävä ymmärtämään oman käyttäytymisemme vaikutukset toisiin ihmisiin. Oma aikamme on tärkeintä, ainoa asia, mitä meillä on. Siitä on pidettävä kiinni ja toistenkin on sitä kunnioitettava.

Muutos on helpointa aloittaa itsestä. Kannattaa hetkeksi pysähtyä pohtimaan, ettei itse satu olemaan se höpöttäjä.

Olitpa kolega, esimies tai alainen on opeteltava sanomaan ystävällisesti, päättäväisesti ja toista loukkaamatta: ”Nyt en millään ehdi keskustella kanssasi, koska tekemättömät työt painavat päälle ja haluan saada ne tehtyä”.

Enhän vain itse ole paidan henkilö.