Smartshiftaus ja kestävä työ - on aika ajatella asiat uusiksi

Antti Kasvio esittää 2014 ilmestyneessä (Gaudeamus) kirjassaan ”Kestävä työ ja hyvä elämä” neljä näkökulmaa työn kestävään kehitykseen. 

Taloudellinen kestävyys edellyttää työpaikkojen kannattavuutta ja kilpailukykyä. Työn on tarjottava riittävä toimeentulo. Inhimillinen kestävyys tarkoittaa, että ihmisten on voitava tehdä työtä mielekkäästi läpi koko aktiivisen työikänsä. Sosiaalinen kestävyys lähtee siitä, että kenenkään työmahdollisuuksia ei saa luoda toisten kustannuksella. Kaikkien on voitava kokea panostensa ja palkintojensa suhde oikeudenmukaiseksi. Ekologinen kestävyys on sitä, että mikään työ ei saa johtaa luonnonympäristön tuhoutumiseen. Se on säilytettävä seuraaville sukupolville.

Kaikki neljä ovat hyviä ja kannatettavia näkökulmia - suuria ja globaaleja asioita.

Muutoksiin voi suhtautua eri tavoin. Tasa-arvoistuvan yhteiskunnan hiljainen vallankumous blogissani (Ajattele itse 17.1.2016) pohdin sitä, miksi ylhäältä alas ohjaus on entistä ongelmallisempaa ja ei useimmiten toimi ollenkaan. Perinteisiin auktoriteetteihin ei enää uskota. Oma tuttu lähipiiristä voi sellainen todennäköisemmin olla kuin pääministeri. Myös vallankäytön legitimiteetti kyseenalaistetaan. Esimerkiksi tuntemani lainkuuliaiset yrittäjät eivät ole antaneet työmarkkinajärjestöille mandaattia sopia puolestaan työsuhdeasioista. 

Onnistuneet muutokset edellyttävät rakentavaa monenkeskistä vuorovaikutusta. Muutokset lähtevät liikkeelle yksittäisistä ihmisistä ja yhteisöistä. Se on oikeastaan erittäin hyvä. Meistä jokainen voi olla jonkun merkittävän asian alullepanija.

Työn fiksuistaminen eli smartshiftaus on muutos, jonka alullepanija voi olla kuka tahansa meistä.

Suomalaisen Työn liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala totesi seuraavaa (26.1.2016):

Suomalaisen työelämän uudistumisessa on tärkeää sitouttaa työyhteisöt mahdollisimman laajasti mukaan toimintojen kehittämiseen. Suomessa edelläkävijöitä ovat monet asiantuntijayritykset, joissa työntekijät pääsevät vaikuttamaan laaja-alaisesti yrityksen valintoihin ja kehitykseen. Monissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että pitkällä tähtäimellä menestyvät yritykset luovat yhdessä sidosryhmiensä kanssa arvoa investoiden uuteen. Työntekijöiden osallistaminen yrityksen kehitykseen lisää tutkitusti sekä tuottavuutta että työhyvinvointia. Vastakkainasettelun sijaan työpaikoilla olisi tärkeää rakentaa luottamusta ja miettiä yhdessä, mistä tuleva menestys löytyy ja miten sitä kohti pyritään.

Alussa jo siteerattu Antti Kasvio tuo esille kritiikkiä vallitsevaa työelämämallia kohtaan ja toteaa, ettei maamme nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen ja vallitsevan työelämäkeskustelun perusteella aktiivisesti tavoittele edelläkävijän roolia kestävämmän sivilisaation tai kestävämmän työn kehittämisessä.

Molemmat sanovat viisaita asioita. Molemmista kuitenkin henkii jotain perin vanhahtavaa. 

”On tärkeää sitouttaa työyhteisöt mahdollisimman laajasti mukaan toimintojen kehittämiseen”, siis kuka sitouttaa ketä. Ihan kuin tarvittaisiin joku siellä ”ylhäällä”, joka sitouttaa.

”Maamme ei nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen ja vallitsevan työelämäkeskustelun perusteella aktiivisesti tavoittele edelläkävijän roolia kestävämmän sivilisaation tai kestävämmän työn kehittämisessä”, siis kuka on maamme. En tunne sellaista toimijaa.