keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Itsensä johtaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan



Itsensä johtaminen koskee meitä kaikkia uraansa aloittavasta eläkkeelle jääviin, nörtistä toimitusjohtajaan, reskontranhoitajasta talousjohtajaan.

Se on haastavaa, koska se kattaa koko elämän ja jatkuu läpi elämän. Maailma muuttuu.
Ihmiset ympärillämme muuttuvat. Työmme muuttuu. Elämäntilanteemme muuttuvat.
Tulemme uusiin tilanteisiin aina aloittelijoina.

Itsensä johtaminen on vanha asia, mutta se pitää päivittää nykypäivän todellisuuteen.
Meidän on oltava oma-aloitteisia ja aktiivisia samalla pitäen huolta jaksamisestamme.
Hyvän elämän rakentaminen edellyttää laajaa ymmärrystä ja pitkäjänteistä toimintaa.

Itsensä johtamisen pomo on tietoinen minä.

Sen takana on tiedostamaton ja sillä puolella tapahtuu paljon - tietoiseen verrattuna miljoonakertaisesti. Kun tiedostamattomalle antaa aikaa, nousee sieltä tietoisuuteen
hyvä asioita – ihan huomaamattamme. Kun sille ei anna aikaa, olemme tukossa.

Pitkään kokemukseen pohjaavassa uudessa ja dynaamisessa itsensä johtamisen
OHPI-mallissa (olen hyvä pomo itselleni) tietoinen minä ohjaa kahdeksaa eri osa-aluetta.

Elämän suunta on strategian tekemistä itsensä kanssa. Se on haaveiden ja mahdollisuuksien pohdintaa ja päätöksiä.

Ajanhallinta luo järkevän perustan kaikelle tekemiselle. Hyvä tavoite on kiireetön aikaansaavuus.

Oppiminen on elämän suola ja sokeri. Siitä ammennamme itseemme energiaa ja innostusta.

Vuorovaikutus tuottaa iloa tai tuskaa. Voimme itse vaikuttaa kumpaa enemmän.

Aikaansaavuus perustuu käytännön johtamiseen. Ratkaisukeskeisyys, järkevät tavoitteet ja asioiden pilkkominen hallittaviin osiin auttavat.

Fiksuilla työtavoilla ratkaiset kulutatko suurimman osan työajastasi säheltämiseen vai järkevään, aikaansaavaan tekemiseen.

Fiksun vapaa-ajan salaisuus on suunnittelun puute. Sitä kannattaa opetalla, jotta kykenee oikeasti rentoutumaan.

Kaikki muuttuu, siksi pitää myös osata uudistua. Mielenkiintoiset asiat löytyvät uusilta vesiltä, kaaoksen ja järjestyksen rajaseudulta.

Itsensä johtaminen on Ajantiedon erikoisteema 2016. Olen hyvä pomo itselleni -koulutus löytyy täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti