Älä tykkää tästä - some-maailman opetuksia

Olen sosiaalisen median suhteen todellinen myöhäisherännäinen. Usean vuoden ajan olin päättänyt tietoisesti olla avaamatta edes Facebook tiliä, koska silloisen ymmärrykseni mukaan aikuiset ihmiset tekivät siellä minua kiinnostamattomia asioita. 

Vähitellen kuitenkin rupesin ymmärtämään verkkoidentiteetin merkityksen tämän päivän maailmassa. Jos sinusta ei verkossa mitään järkevää löydy, kuka oikeastaan olet? Asialla on ainakin silloin merkitystä, jos haluaa jonkun alan asiantuntijana esiintyä ja sillä itsesi elättää. 

Ensimmäinen some-tekoni oli Blogger-tilin avaaminen ja blogi-kirjoituksen julkaisu 1.3.2013. Siitä on nyt kohta kaksi ja puoli vuotta. Sitä sitten seurasi Facebook ja LinkedIn. On minulla tätä nykyä myös Twitter-tili ja pari presentaatiota on SlideSharessa. 

Kolmessa eri blogissani olen tähän mennessä julkaissut 325 kertaa. Ajattele itse ja Villiruokablogi ovat harrastuksiani. Viisas ajanhallinta liittyy koulutuksiini ja suunnitteilla on Ajantiedolle Innostutaan oppimisesta-blogi. 

LinkedIn-maailmassa olen jonkinlaisen linjan löytänyt. Julkaisen siellä harvakseltaan kirjoituksiani, joiden toivon kiinnostavan ammattilaisia.

Facebook-linjani on linjaton. Pitää jatkossa päättää, mitä siellä oikein tekee. Nyt siellä on henkilökohtaisia asioita, linkkejä kirjoituksiini, yhteiskunnallista ja ammatillista keskustelua sekaisin.

Twitter ei ole ollut minulle mitenkään kiinnostava media. Jatkuvan twiittivirran seuraaminen on minusta turhaa ja tekee rauhattomaksi.

Sosiaalinen media on tullut elämääni kai jäädäkseen. Yritän pitää itseni ainakin jossain määrin ajan tasalla. Onneksi voi kysyä niiltä, jotka tietävät paremmin. Some-strategiani on kypsymätön ja jatkuvan muutoksen tilassa.

Rauhattomuus, keskittymiskyvyn heikkeneminen ja jatkuva tsekkaaminen ovat ahkerien some-ihmisten vitsauksia. Riippuvuus tulee sisään salakavalasti. Olen sen itsekin huomannut. Kun jotain julkaisee, tekee mieli tsekkailla kiinnostuksen määrää. 

Lukemattomat kanssaihmiset eivät enää itse tajua sitä tahatonta komiikkaa, mikä liittyy heidän älypuhelinnäpläykseensä. Ollaan aina jossain muualla kuin siellä missä oikeasti ollaan. Se on tietoista tai vielä todennäköisemmin tiedostamatonta poissaoloa. 

Helpotus alkaa siitä, kun asian itse tiedostaa. On lupa ja pitää miettiä sitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Onnittelut sinulle, joka luit tähän saakka etkä peukuttanut vain muodon vuoksi.

Pari kuukautta aiemmin olin julkaissut ensimmäisen blogini