Kokoonnuimme aamupalan äärellä pohtimaan ajan riittävyyttä. Useissa
puheenvuoroissa haluttiin ostaa lisää aikaa. Aika haastavaa, koska meillä
kaikilla on sama vuorokausi ja tasan 24 tuntia sen sisällä.
Pohditaan kuitenkin ajatusta ajasta ostettavana hyödykkeenä. Mitä aika
maksaa ja mitä sillä saa?
Vuorokautemme kuluu työn tekemiseen, vapaa-aikaan ja nukkumiseen. Aika
kannattaa niiden kesken jakaa suurin piirtein tasan. Unta tosin tarvitsemme
riittävän säännöllisesti 7 – 9 tuntia yössä.
Lisäunen ostamisen hinta on, että työlle ja vapaa-ajalle jää vähemmän
aikaa. Emme ehdi tehdä silloin niin paljoa kuin ehkä haluamme. Hyvän unen
hyödyt ovat kuitenkin suuret. Jaksamme paremmin. Luovuutemme parenee. Unessa
alitajuntamme ratkaisee auki jääneitä ongelmia. Unen
hyöty / hinta – suhde on aina hyvä. Hyvästä yöunesta ei saa tinkiä kuin äärimmäisessä tilanteessa.
Kannattaako työaikaa ostaa lisää? Hinta on vähentynyt vapaa-aika. Siitä
voi tinkiä, jos saa työn kautta selvästi suurempaa hyötyä. Näin voi käydä
tärkeän projektin aikana. Uuteen työhön perehtyminen on toinen mahdollinen
tilanne. Jos jatkuvasti ostaa työaikaa vapaa-ajan kustannuksella, käy huonosti.
Emme enää jaksa. Elämän piirimme kapenee. Luovuutemme kärsii ja viime kädessä
tuottavuutemme romahtaa. Osta siis työaikaa ainoastaan lyhyeen tarpeeseen hyvin
perustein.
Kannattaako vapaa-aikaa ostaa lisää? Vapaa-ajasta on meille hyötyä
silloin, kun se antaa enemmän energiaa kuin vie. Vapaa-aika pilataan
suorittamalla sitä, harrastamalla liikaa tai sitomalla itsensä liiallisesti
toisiin.
Kahdeksan tuntia on siis sopiva työaika arkipäivinä. Viikonloppuisin ei
tehdä töitä. Miten saadaan kahdeksan tuntia riittämään? Tehdään tärkeitä
asioita enemmän kuin kiireellisiä. Jotta tähän päästään, tulee pohtia ja
suunnitella työn sisältöä – tämä on siis hinta. Hyödyt ovat merkittävät.
Ajattele tilannetta, jossa käytät valtaosan työstäsi tärkeiden asioiden
tekemiseen: yli puolet kiireettömiin ja kolmasosan kiireellisiin. Tällöin
lopuille jää viidesosa. Houkutteleeko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti